— Rahat jaetaan sotajoukolle, — sanoi Zagloba, — musketit ja sotakirveet taas…

Hän katseli ympärilleen.

— Herra Oskierka! — sanoi hän. — Ottakaa ne haltuunne ja muodostakaa jalkaväkiosasto… Jalkaväkeä tarvitaan lisää…

Sen jälkeen hän kääntyi kaikkien muiden puoleen.

— Hyvät herrat! On rahaa, on tykkejä, tulee olemaan jalkaväkeä ja elintarpeita… Tämmöistä on minun toimintani johtajana!

— Vivat! — huusi sotaväki.

— Ja nyt juoskoot sotamiehet aika kyytiä kyliin hankkimaan lapioita ja kuokkia. Rakennamme varustuksia, toisen Zbarazin. Älköön kukaan, olipa upseeri tahi muu, hävetkö työskennellä lapio kädessä!

Näin puhuttuaan ylipäällikkö poistui asuntoonsa sotajoukon innostuneitten huutojen seuraamana.

— Jumaliste, tuolla miehellä on päätä! — sanoi Wolodyjowski Jan
Skrzetuskille. — Asiat alkavat kulkea uudella vauhdilla.

— Kunhan vain Radziwill ei tulisi aivan pian, — sanoi Stanislaw Skrzetuski, — sillä hän on päällikkö, jonka veroista ei ole toista koko valtakunnassa. Meidän Zagloba on kyllä hyvä muonittaja, mutta ei häntä voi verrata tuommoiseen sotapäällikköön.