— Herra Michal! — huudahti Zagloba iloissaan. Mutta sotamiehet väittivät, että se oli muuta.
He eivät olleet menneet joukkoa vastaan juuri sen vuoksi, että sillä oli outoja merkkejä, jommoisia herra Wolodyjowski ei käyttänyt. Sitäpaitsi oli itse joukkokin suurempi. Sotamiehet eivät kyenneet sen suuruutta arvioimaan. Toiset arvelivat, että niitä oli kolmetuhatta, toisten mielestä viisituhatta tahi enemmänkin.
— Minä otan kaksikymmentä ratsumiestä ja lähden tiedusteluretkelle, — sanoi ratsumestari Lipnicki.
Hän lähti. Kului tunti ja toinenkin. Viimein ilmoitettiin, että tulossa on kokonainen suuri sotajoukko.
Jostakin käsittämättömästä syystä levisi heti yli leirin huhu:
— Radziwill tulee!
Tämä viesti pani kuin sähköisku koko leirin liikkeeseen. Sotamiehet riensivät valleille ja jotkut olivat pelästyneen näköisiä. Ei asetuttu säädettyyn järjestykseen: ainoastaan Oskierkan jalkaväki seisoi sille määrätyssä paikassa. Vapaaehtoisten joukossa vallitsi pakokauhu. Mitä erilaisimpia huhuja kulki suusta suuhun. »Radziwill on tuhonnut perin pohjin Wolodyjowskin joukon ja myös Kmicicin miehet», — sanoivat jotkut. »Ei yksikään ole päässyt pakoon», — kertoivat toiset. »Herra Lipnicki on kadonnut aivan kuin maa olisi hänet nielaissut», — puhuivat eräät. — »Missä on ylipäällikkö? Missä on ylipäällikkö?»
Päälliköt juoksivat järjestämään joukkoja.
Kun Zagloba kuuli huudon: »Radziwill tulee!» — niin hän hämmästyi suuresti eikä ensihetkellä tahtonut uskoa sitä. Miten sitten oli käynyt Wolodyjowskin? Oliko hän antanut niin saartaa itsensä, ettei yksikään mies päässyt tuomaan siitä tietoa? Entä toinen tiedustelujoukko? Ja herra Lipnicki?
— Mahdotonta! — toisti itsekseen Zagloba pyyhkien hikeä otsaltaan.
— Tuo käärme, tuo murhamies, tuo Lusifer olisiko hän jo jättänyt
Kiejdanyn? Joko on viime hetki tulossa?