— Sehän juuri todistaa, että tulija ei ole Radziwill. He ovat tunteneet toisensa ja tulevat yhdessä. Menkäämme, menkäämme!

— Sitähän minäkin sanoin! — huusi Zagloba. — Kaikki hätääntyivät, mutta minä ajattelin: se on mahdotonta! Heti nousi tuo ajatus mieleeni. Mennään pian, Jan, pian! Mutta nuo pelästyivät… heh!

He menivät kiireesti vallille. Zagloban kasvot loistivat, hän pysähtyi vähän väliä ja huusi kovalla äänellä:

— Hyvät herrat! Vieraita tulee! Älkää hätäilkö! Jos se on Radziwill, niin näytän hänelle tien takaisin Kiejdanyyn!

— Näytämme hänelle! — huusi sotajoukko.

— Sytyttäkää roviot valleille! Emme piiloudu, nähkööt meidät, me olemme valmiit! Sytyttäkää kokot!

Puita kannettiin kasoihin, ja neljännestunnin kuluttua valaisivat liekit leiriä ja taivas punoitti. Sotamiehet katsoivat pimeyteen Borownikin suuntaan.

Pimeydestä kuului kaukaa muskettien laukauksia. Zagloba nykäisi
Skrzetuskia liepeestä.

— Aloittavat tulen! — sanoi hän levottomana.

— Riemulaukauksia, — vastasi Skrzetuski. Kohta laukausten jälkeen kuului iloisia huutoja.