Mikä oikeus loppujen lopuksi hänellä oli ratkaista tuon nuorukaisen, melkein lapsen, kohtaloa ja saattaa hänet vaaraan, kun ei voinut luvata hänelle vastalahjaksi muuta kuin ystävyyttä? Hän kysyi yhä uudelleen itseltään: mitä tehdä, minne paeta, kun sekä siellä että täällä uhkasi tuho ja häpeä?
Sielunsa ahdistuksessa hän alkoi palavasti rukoilla ja toisteli hartaasti varsinkin erästä rukousta, johon muinoin vanha eversti aina vaikeina aikoina turvautui ja joka alkoi sanoilla: "Jumala lapsukaisena pelastui Herodeksen vihan alta."
Hänen rukoillessaan alkoi tuuli kovasti puhaltaa ja puut ikkunain edessä alkoivat humista. Silloin äkkiä tytön mieleen muistuivat kotiseudun salot, missä hän oli viettänyt lapsuutensa ajat, ja kuin salamana välähti hänen päähänsä ajatus, että saloseudut ovat ainoa varma turvapaikka.
Oleńka huokasi syvään, sillä hän oli vihdoin löytänyt, mitä etsi. Juuri niin! Zielonkaan, Rogowskaan! Sinne ei vihollinen tule eikä rosvo saavu saalista etsimään. Siellä voi seudun asukaskin, jos ei ole varovainen, eksyä ja harhailla kuolemaansa saakka, kuinka sinne siis löytäisi vihollinen, joka ei tunne tietä! Siellä suojelevat häntä Domaszewiczit ja Stakjanit, ja jos heitä ei siellä ole, vaan kaikki ovat lähteneet herra Wolodyjowskin mukaan, niin noiden metsien kautta pääsee muihin vojevodakuntiin ja voi etsiä rauhaa muissa saloissa.
Muistaessaan Wolodyjowskin Oleńka ilostui. Sellainen pitäisi holhoojan olla! Siinä on oikea sotilas, jonka sapeli turvaa sekä Kmiciceiltä että Radziwilleilta. Hän muisti nyt, että Wolodyjowski aikoinaan oli neuvonut häntä etsimään turvaa Bialowiezen korvesta.
Oikein hän oli puhunut! Rogowska ja Zielonka ovat liian lähellä Radziwilleja, mutta Bialowiezen luona on juuri tuo Sapieha, joka äsken oli poistanut elävien joukosta mitä peloittavimman Radziwillin.
Siis Bialowiezeen vaikka jo tänään, huomenna!… Kunhan miekankantaja vain tulee takaisin, niin ei viivytellä.
Hänet kätkevät suojaansa salot ja sitten myöhemmin myrskyn mentyä ohi — luostari. Vain siellä on todellinen rauha, vain siellä voi unhottaa kaikki ihmiset, kaikki murheet…
TOINEN LUKU.
Miekankantaja palasi muutamaa päivää myöhemmin. Vaikka hänellä oli Boguslawin antama suojeluskirje, niin hän ei päässyt perille asti, eikä itse Billewiczeen maksanut vaivaa mennäkään, sillä sitä ei enää ollut olemassa. Linna, rakennukset, kylä, kaikki oli palanut poroksi viime taistelussa. Väki oli metsissä tahi oli liittynyt aseellisiin joukkoihin. Rikkaan kylän paikalla ei ollut enää muuta kuin maata ja vettä.