Kaksi varaväkenä seisovaa ruotsalaista rykmenttiä näki, mitä tapahtui, mutta niiden päälliköt olivat niin ällistyneet, että tuskin ennättivät lähteä liikkeelle, kun jo laudalaiset hurjasti hyökkäsivät heitä vastaan. Ensimmäisen ruotsalaisrykmentin hajoittivat puolalaiset heti kuin lehdet tuuleen, ja toinen rykmentti lähti lyhyen vastarinnan jälkeen epäjärjestyksessä pakenemaan pääarmeijaa kohti.
Czarnieckin joukot ajoivat sitä huutaen takaa ja löivät sapeleillaan niin kiivaasti, että maa peittyi kaatuneista.
Nyt vihdoin selvisi, miksi Czarniecki oli käskenyt Wasowiczia anastamaan sillan, vaikka ei aikonutkaan kulkea sen yli. Koko armeijan huomio oli kiintynyt siltaan, ja siksi ei kukaan estänyt eikä ennättänyt estää joen yli uintia. Sen lisäksi oli koko vihollisarmeijan rintama ja tykkien suut siltaan päin, ja nyt, kun kolmetuhatta ratsumiestä hyökkäsi sivulta, oli pakko kiireesti muodostaa uusi rintama ja päästä toisenlaiseen järjestykseen, jos mieli edes jotenkuten saada hyökkäys torjutuksi. Syntyi suuri hämminki ja sekamelska. Jalkaväkirykmentit ja ratsuväki kääntyivät kiireesti viholliseen päin, rivit sekaantuivat, komentosanoja ei yleisessä mylläkässä kuultu, vaan kukin toimi omin päin. Turhaan upseerit tekivät yli-inhimillisiä ponnistuksia, turhaan maakreivi lähetti taisteluun metsän reunassa seisovat ratsuväkirykmentit. Ennenkuin nämä pääsivät toimimaan ja ennenkuin jalkaväki ennätti asettaa pitkien keihäitten varret maahan torjuakseen vihollisen ratsuväen, oli laudalainen rykmentti hyökännyt kuin kuoleman henki rivien keskelle. Sitä seurasi toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes. Oli kuin tuomiopäivä olisi tullut. Muskettien savu verhosi koko taistelun kuin pilveen, josta kuului huutoja, valitusta, epätoivon outoja äännähdyksiä, riemuhuutoja, aseitten kalsketta ja kammottavaa takomista. Väliin vilahti jokin lippu näkyviin ja kajosi taas savuun, väliin näkyi kullattu komentosauva, ja sitten se taas hävisi näkyvistä, kuului vain melskettä ja jyrinää, kuin maa olisi haljennut ja vedet syöksyneet syvyyteen.
Sivulta kajahti äkkiä uusia huutoja. Wasowicz oli päässyt sillan yli ja hyökkäsi nyt. Se teki pian lopun taistelusta.
Savupilvestä tuli ulos ja alkoi juosta metsää kohti suuret joukot miehiä epäjärjestyksessä, repaleisina, avopäin ja aseettomina. Näitten jälkeen syöksähti kokonainen lauma aivan sekasortoisena. Tykkimiehet, jalkaväki, ratsuväki kiirehtivät sikin sokin ja mielettömän kauhun vallassa metsää kohti. Jotkut sotamiehet huusivat täyttä kurkkua, jotkut juoksivat äänettöminä päätään suojellen, jotkut koettivat pidättää pakenevia, mutta kaatuivat nurin, ja heidän päittensä ja selkiensä yli syöksyivät takaa-ajavat puolalaiset ratsumiesjoukot. Joka hetki nähtiin niiden hyökkäävän pakenijain tiheimpiin parviin. Ei kukaan enää puolustautunut, kaikki antoivat surmata itsensä, ruumiita makasi vieretysten, ja koko aukeamalla joen ja metsän välillä näkyi vain pakenevia ja takaa-ajajia. Tykit olivat vaienneet. Taistelu oli lakannut olemasta taistelua ja muuttunut joukkomurhaksi.
Koko se osa armeijaa, joka pakeni metsään, tuhoutui. Vain muutamat eskadroonat ratsumiehiä pääsivät sinne asti, ja heitä ajoivat takaa kevyet ratsuväkiosastot.
Mutta metsässä odotti talonpoikia, jotka taistelun melske oli kutsunut ympäröivistä kylistä sinne. Nämä surmasivat pakenijat.
Hurjinta oli kuitenkin takaa-ajo Varsovaan vievällä maantiellä, jonne ruotsalaisten päävoimat olivat paenneet. Kahdesti koetti nuorempi maakreivi Aadolf pysähdyttää siellä takaa-ajon, mutta epäonnistui ja joutui viimein itsekin vangiksi. Neljäsataa miestä hänen ranskalaista jalkaväkeään laski aseensa, kolmetuhatta valiomiestä, muskettisotureita ja ratsuväkeä, pakeni aina Mniszewiin asti. Muskettisoturit hakattiin kuoliaiksi Mnizewissä, ratsuväkeä ajettiin takaa, kunnes se kokonaan hajosi metsiin ja erämaihin.
Ennenkuin aurinko laski, oli Badenin maakreivi Fredrikin sotajoukosta tehty loppu.
Alkuperäisellä taistelupaikalla oli vain lipunkantajia lippuineen, sillä kaikki miehet olivat ajamassa vihollista takaa. Aurinko oli jo laskemassa, kun ensimmäiset palaavat ratsumiesosastot tulivat esiin metsästä ja Mnizewin suunnalta. Ne tulivat takaisin laulellen ja ääntä pitäen, heittelivät ilmaan lakkejaan ja ampuivat pistoleilla. Kaikki kuljettivat mukanaan vankeja. Nämä kulkivat hevosten vieressä avopäin, aseettomina, pää rinnalle painuneena, repaleisina, verisinä, vähän väliä kompastuen kaatuneitten toveriensa ruumiisiin. Taistelukenttä oli kaamean näköinen. Muutamissa kohdin, missä kamppailu oli ollut kiivain, oli ruumiita kasoissa. Jotkut jalkamiehet pitelivät vielä kangistuneissa käsissään keihäitä. Kaikkialla oli surkeassa sekamelskassa ruumiita, katkenneita aseita, musketteja, rumpuja, torvia, lakkeja, vöitä ja irtautuneita jäseniä.