Hän sanoi, ottaessaan esiin raakasilkkisen nenäliinan hihastaan:
»No niin, täällä on siis häkki täynnä arvoisia virkaveljiä.» (Hän lausui tämän sanan, aivan kuin herrat virkaveljet olisivat olleet olioita, jotka hänen katsottavikseen oli asetettu näytteille väkiviinaan.) Hän tervehti Bukarestissa asuvaa Saksan lähettilästä, jonka hän tunsi kruununprinssin hovista Potsdamista, samalla kuin ministerin rouva, joka mieheltään oli kysynyt hänen nimeään, tarkasteli herra Haagemesteria lornjettinsa läpi, aivan kuin tämä jo olisi konserttilavalla lyömässä ensimmäisiä sointuja Händel-Brahmsin variatsioneista.
Jean Roy, Parisin Suuresta Oopperasta, oli äänessä yli kaikkien muiden. Hän nukkui makuuvaunussa erinomaisen hyvin—suurenmoisesti. Eikä hän jumaliste voinut käsittää, miksi wagon-lit'ssä ei saattaisi nukkua yhtä hyvin kuin hotellissa.
Mutta se häntä harmitti — »ja vielä enemmän kuin voi sanoa», lisäsi hän hyvin äänekkäästi — että makuuvaunut eivät enää olleet ranskalaisia.
Madame de Stein, hänen säestäjättärensä, jonka kasvot olivat niin puuterin peittämät, että sitä oli tarttunut silmäkulmiinkin, sanoi:
»Yhtiön päämaja on kuitenkin Brüsselissä.» Mutta herra Roy vastasi:
»Ei, ei, siinäpä se onkin — aivan huomaamatta, aivan huomaamatta se on siirtynyt Berliniin, niinkuin kaikki, kaikki siirtyy Berliniin.»
Joán kumartui lautasensa yli, samalla kuin Saksan ministeri, hyvin matalalla äänellä, saksankielellä pyysi edeskäypää tuomaan hänelle vielä kaksi haarukkaa.
Keskusteltiin yleisesti hotelleista ja makuuvaunuista, ja madame de
Stein sanoi:
»Minusta on aivan yhdentekevää, missä sitä nukkuu» — ja hän katsoi herra Royta suoraan kasvoihin — »myöskin junassa voi tehdä itselleen olon mieluisaksi».