»No niin, madame de Stein», sanoi Jean Roy, »tulettehan sitten joskus tervehtimään minua Marseilleen. Sieltä minä ostan talon — satamasta oikeanpuoliselta rinteeltä, tiedän aivan mistä…»
Hänen äänensävynsä vaihtui:
»Olen kotoisin Marseillesta, prinsessa», sanoi hän ja kumartui eteenpäin, »ja tiedättekö, aina kun laulan kaikkein parhaiten, on aivan kuin kuulisin jonkin vanhan eteläranskalaisen laulelman… joku kuiskaa sitä rinnassani…»
»Myöskin 'Lohengrinissa'», sanoi prinsessa nauraen.
»Kunniani kautta, siinäkin», sanoi Jean Roy, »ja juuri siksi pidänkin kaikkein enimmän Don Josésta».
Ministeri ja rouva olivat nousseet pöydästä, ja herra von Benckendorf ojensi Jean Roylle kätensä.
»Näkemiin», sanoi herra Benckendorf ja hymyili Joánille, joka hätkähti aivan kuin hänet olisi herätetty.
Ja herra ja rouva von Benckendorf menivät.
»Hän on itse asiassa varsin miellyttävä», sanoi rouva Jean Roysta, kun he kulkivat pitkin käytävää.
»Mutta kreivi Ujházya», sanoi hän jälleen, »minä säälin. Sellaisessa seurassa täytyy ihmisen lopulta käydä vallan kaistapäiseksi.»