»Kerran», sanoi Gerda.
Joán tahtoi puhua, mutta oli vaiti — saman ajatuksen kahlitsemana.
»Nyt meidän pitää mennä kotiin», sanoi Gerda ja alkoi kulkea — hänen edellään ja nopeasti. Joán jouduttautui hänen kohdalleen. He astuivat tietä, joka oli lyhyempi. Se kulki pensasaitaa pitkin.
»Tuolla on kirkkomaa», sanoi Gerda-neiti.
»Mitä suloinen merkitsee?» kysyi Joán äkkiä.
»Suloinen?» sanoi Gerda ja hätkähti. »Se on — suloinen.»
Ja hymyillen hän lisäsi:
»Se kai merkitsee jotenkin samaa kuin kaunis.»
Ja äkkiä hämmentyneenä, tietämättä miksi, sanoi hän:
»Miten kauan olemmekaan olleet poissa.»