Herra Jensen oli äkkiä keskeyttänyt puhetulvansa — eräs ajatus oli tullut hänen mieleensä: hän tahtoi koetella noita vaatteita ja katsoa, miten ne pukivat häntä, nyt illalla, kun kaikki olivat poissa.
»Mielelläni», sanoi hän ja lyyhistyi syvään ovessa, töytäisten berliniläistä, joka harmistuneena katsahti matka-arkkuihin.
»Miksi herra kreivi on ottanut esiin tavarat?»
»Sen vuoksi että minun on pukeuduttava.»
»Nyt?»
»Niin. Tahdon lontoolaisen vaatekertani.»
Berliniläinen veti täyteläiset sieraimensa kokoon.
»Täällä?»
»Niin.»
»Hyvä on», sanoi berliniläinen niinkuin se, joka kerta kaikkiaan tietää olevansa pakotettu tottelemaan hölmöä, joka oli kyllin tyhmä maksaakseen hänelle puolitoista sataa kuukaudessa.