Joán soitti loppusoiton, ja pienen kellon kilahdus häipyi.
»Miten he mahtoivatkaan hämmästyä», sanoi Gerda-neiti katsoen eteensä.
»Hämmästyivät kyllä», sanoi Joán, jonka käsi yhä vielä lepäsi puhelimella.
Sitten Gerda-neiti sanoi, siirtämättä silmiään:
»Te mahdatte olla hyvin hyvä.»
»Kuinka niin?»
»Niin», sanoi Gerda ja nyökäytti päätään — hänen nyökkäyksensä oli aina niin hidas ja vakava. »Minusta tuntuu siltä.»
»Tänään minä olen hyvä», sanoi Joán ja puhui hiljaa, hänkin.
Hiljaisuutta kesti tuokion verran.
»Tämä on Isänne huone», sanoi Joán ja antoi katseensa vaeltaa vanhasta sohvasta — isoon rahakaappiin.