»Kaikki», sanoi hän.
Oli kuin Joánin käsi, joka piteli ovenripaa, olisi hiukan värähtänyt. Sitten sanoi Gerda-neiti — ja äänet nousivat yhä aaltojen lailla ulkona salissa —:
»Se on ihmeellistä, on kuin olisimme kaukana…»
»Niin olemmekin», sanoi Joán hyvin hiljaa.
Mutta Gerda-neiti ei kai ollut sitä kuullut, sillä hän viittasi, hiukan nopeasti, saliin sanoen:
»Tuolla istuvat eteläjyllantilaiset.»
He istuivat keskellä salia, liikkumattomina, selät suorina, niin suorina, että näytti miltei siltä, kuin he olisivat tahtoneet eristäytyä kaikista muista.
»Niin», sanoi Joán, »siellä he istuvat».
Ja vähän ajan kuluttua:
»Heillä on kalastajien kasvot.»