Tohtori tulla pyrähti ylös.
»Niin, vaimoni palaa», sanoi hän, »palaa halusta kiittää. — Niin, on kai typerää sanoa, on kai typerää sanoa», jatkoi hän, kääntyneenä Joánin puoleen. »Mutta se on suuren maailman taidetta. Sen edessä kumartuu.»
Joán vastasi:
»Me soitamme muutamia kansanlauluja, hovijahtimestari ja minä», sanoi hän, »ja pyytäisimme teitä ilmoittamaan yleisölle».
»Hovijahtimestariko?»
»Niin», sanoi Erik yhtä surkeasti kuin ennenkin.
»Mutta sehän on suurenmoista» — tohtori oli aivan hämmästynyt ja alkoi painella paidanrintamuksensa maalattuja nappeja — »olen aivan samaa mieltä… ja se juuri kuului tehtäviini ylioppilasyhdistyksessä».
»Mutta mitä — mitä hovijahtimestari tahtoo minun sanovan?» virkkoi tohtori, saavuttaen täyden tasapainonsa kahden viime sanan kohdalla.
»Valmistaa skandaalia», sanoi kreivi Erik, joka lakkaamatta löi sointuja, samalla kuin Joán soitti, hillitysti.
Tohtori nauroi kuin hauskalle pilalle ja sanoi, aivan eläytyneenä omaan osaansa: