»Ketkä?»
»Eteläjyllantilaiset.»
Salissa taputettiin käsiä — ja alettiin uudelleen, aivan kuin tahdissa.
»Ettekö nähnyt heitä?» sanoi Gerda, ja oli kuin hymy olisi valaissut kaikkea, mitä hän tai Joán sanoi.
»En», sanoi Joán, »olin unohtanut heidät».
Ja jälleen hämmentyneinä tai liian iloisina he olivat taas vaiti, samalla kuin hälinä salissa häipyi — kunnes Gerda sanoi, ja hänen puhuessaan äkillinen surumielisyys verhosi hänen äänensä:
»Niin, tämän illan — muistamme kauan.»
Ja aivan kuin pelästyneenä oman äänensä sävyä, jonka hän itse oli kuullut, hän lisäsi ja koetti hymyillä:
»Täällähän niin harvoin tapahtuu mitään.»
Ylhäällä lavalla Erik tapaili jälleen äskeistä pientä masurkkaa.