»Niin, kiitos tästä päivästä, Joán», sanoi Erik.
Hovijahtimestarin kasvot värähtivät äkkiä, ja hän huipensi huuliaan, ennenkuin joi siemauksen:
»Sillä, Josse, eivät ne kaikki päivät ole juhlapäiviä — tässä maassa.»
»Herra hovijahtimestari» — tulija oli rouva Raabel, kädessä lasi — »se oli musiikkia… se oli musiikkia… nyt te ette enää voi välttää Musiikkiyhdistystä».
Tohtori Raabel, joka oli kohottanut pulloa ja katsonut, oliko siinä vielä ainetta, kaatoi laseihin ja sanoi:
»Se oli hämmästyttävää, aivan hämmästyttävää. Vaimoni kertasi lakkaamatta: se on todellista musiikkia, todellista musiikkia.»
Rouva Laarentzen, joka seisoi pöydän ääressä, sanoi äkkiä rouva
Raabelille, hitaasti ja ystävällisesti ja osoittaen hyasintteja:
»Nuo ovat neiti Luckowin hyasintteja… tunnen ne väristä.»
»Niin, rouva Laarentzen», vastasi rouva Raabel ja näytti liikutetulta, »ne olivat neiti Luckowin viimeinen ystävällinen lahja lääkärilleen».
»Ja nyt ne ovat koristaneet pientä juhlatilaisuutta. Niin, me kuulimme», sanoi rouva Raabel kääntyen Gerdaan, joka oli kiskaissut kukat esiin herra Olesenin jäähdyttimestä.