Mademoiselle meni usein pieneen huoneeseen, jonka ovi oli kiinni, ja Joán kierteli yksinään salissa ja katseli upseereja, jotka pelasivat korttia.
Mutta heidän joukossaan oli eräs, joka ei koskaan puhellut ja joka aina istui samassa nurkassa tarjoilupöydän luona ja suuteli Marinkaa jokaiselle sormelle, aina kun tämä kulki ohi. Joán asettui seisomaan hänen pöytänsä ääreen ja katseli häntä — sen vuoksi ettei hän milloinkaan puhellut.
»Oletteko ollut sodassa?» kysyi Joán.
»Olen», vastasi nuori mies, »olen ollut sodassa».
»Niinkö.»
»Ketä vastaan taistelitte?» kysyi Joán jälleen.
»Turkkilaisia», vastasi upseeri.
»Niinkö.»
Hiukan jälkeenpäin sanoi Joán, puristaen käsillään heleänsinisen puseronsa nahkavyötä:
»Minäkin tahdon tulla sotamieheksi.»