»Teidän pitäisi toki useammin liittyä meihin tehtaalla.»
Rouva Raabel, joka vaatimattoman näköisenä liikuskeli leukoijavihkoineen, sanoi:
»Niin, ehkäpä mekin raukat täällä kotona osaamme jotakin. —
Hiukkasen», lisäsi hän.
Kansanopistonjohtaja, jonka rouva Laarentzenin sydämellisyys rouva Raabelia kohtaan oli tuokion ajaksi saattanut ymmälle, kiirehti sanomaan:
»Tämä kotoinenhan se on sitä, mitä meidän sydämemme ymmärtävät…» Ja hän oli samassa hetkessä niin perin iloinen, kun hän äkkiä tuli ajatelleeksi, että yhteistyö Ussingin kanssa, ymmärtämyksellinen yhteistyö, saattoi jatkua.
Mutta Joán, joka oli istuutunut nopeasti ja tahtoi puhua nyt, kun kaikki ihmiset olivat menneet, kysyi Gerdalta:
»Miksi ette te koskaan sano mielipidettänne?»
»Mitä?»
»Mielipidettänne», toisti Joán.
Gerda, joka yhä istui pää koholla, mutta vartalo ikäänkuin painuneena tuolin sisään, sanoi: