»Tuossahan ne tulevat… Tuossahan ne tulevat, saarelaiset.»

Tynnyrintekijän pitkä poika hypähti pystyyn:

»Niin, jumaliste, tuossahan ne tulevat, saaren rakkarit.»

Ja hän juoksi toisten etunenässä kiviportaille, jonne kaikki pojat olivat kokoontuneet rykelmään, Joánin noustessa askelmia. Tynnyrintekijän poika tuli töytänneeksi Joánia harteisiin, ja räätälin poika potkaisi häntä sääreen. Joán kulki vain eteenpäin, neidin perässä, puristaen käsillään nahkavyötään. Hänen silmänsä olivat puoliummessa.

Kun Joán oli vähän matkan päässä, alkoi räätälin poika viheltää kouraansa ja muut kirkuivat. Mutta tynnyrintekijän pojan latteat kasvot olivat kuin kaltatut, ja hän huusi:

»Mikä hän oikein on olevinaan, mikä piru hän oikein on olevinaan, tuo umpisilmä.»

He jatkoivat kirkumistaan, kunnes Joán kääntyi kulmasta.

Siitä päivästä asti pojat pitivät varalla venhettä, ja kun he sen näkivät, alkoivat he vihellellä:

»Tuolla ne tulevat, tuolla hän tulee…»

Ja he viskasivat soraa ja kiviä venhettä päin.