»Niin», sanoi hän hymyillen lämpimästi Joánin kasvoihin, »niinhän sanottiin Kuvalehdessäkin teidän kuvanne alla: Vieraan käden on tuotava vieraita lahjoja… Mutta kiitos sentään», sanoi rouva Raabel, ja hänen silmänsä katsoivat suoraan Joánin silmiin — kahden miekanterän tavoin.
Mutta kansanopistonjohtaja oli jatkanut:
»Niin, monet ajatukset ovat varmaan tänään heränneet — ja nyt kutsui Ussing-ystävän hyvä sana minua, se sana, joka äsken lausuttiin. Se oli hyvä ja mieleenpantava sana: Moraalinen oikeus … niin, ystävät, ja tämä sana käänsi ajatukseni ensi sijassa teihin, te rakkaat uskolliset ystävät Söndenaan takaa, haavojen joen — — —»
Nuo neljä eteläjyllantilaista astuivat kuin rintaman eteen.
»Niin, te rakkaat ja uskolliset… teidän oikeutenne se antaa teille rohkeutta, niin että kestätte vahtipalveluksessanne vanhan maan puolesta — kestätte väkivallan ja ahdistavan saksalaisen lain uhallakin, ja säilytätte tanskankielen puhtaana lastenne huulilla. Ja te teette oikein. Oikeus vie lopultakin voittoon — sillä missä vain on oikeus, siinä on Hän tuolla ylhäällä, Hän, joka ei koskaan jätä Tanskanmaataan, niinkuin emme mekään tahdo jättää Häntä.»
Nuo neljä Etelä-Jyllannin edustajaa seisoivat suorina, ihan lampun alla, ja tohtori kuiskasi Ussingille vilkuttaen toista silmää:
»Vahti seisoo jumaliste komeana.»
Mutta Ussing, jonka kasvot olivat muuttuneet ja joka piti käsiään keveästi ristissä liivinreunan kohdalla, sanoi puoliääneen:
»Mitä tarkoitatte?»
Mutta kansanopistonjohtaja oli jatkanut: