»Ei, minä tahdon nousta.»
Ane auttoi häntä saamaan vaatteet ylleen. Joán oli hyvin levoton, mutta silmät olivat pyöreät ja aivan selkoselällään.
»Tahdon lukea», sanoi hän.
Hän luki aina suurista säveltäjistä — punakantisia kirjoja, joita lähetettiin Budapestista.
Mutta hän laski kirjan hajamielisenä käsistään.
»Minä menen yläkertaan», sanoi hän.
»Minne?» sanoi Ane ja nousi. Hän oli peloissaan, sillä Joánin kasvot olivat jähmettyneet.
»Menen yläkertaan», sanoi hän.
Joán koputti hiljaa herra Christopuloksen oveen.
»Sinäkö se olet?» kysyi herra Christopulos, ja yht'äkkiä hän lisäsi — sillä Joánin silmät olivat niin omituiset, aivan kuin ne eivät olisi mitään nähneet, ja hän näytti niin pieneltä vaatteittensa sisässä: »Miten on laitasi, Joán?»