»Hyvästi sitten, Peter», sanoi hän selvällä, kuin opetellulla äänellä.
Valkea upseeri oli katsahtanut Joániin. (Ketä hän muistuttaa? välähti äkkiä hänen päässään, ja samassa hän ajatteli nuorta majesteettia: niin, häntä juuri.)
»Lähde siis, hyvästi», sanoi Joán ja tarttui kyttyräselkäisen käteen, jota hän aina oli pelännyt.
»Hyvästi.»
Peter tahtoi sanoa jotakin, mutta Joán oli kääntynyt ja he kulkivat eteenpäin — samalla kuin kyttyräselkä, keskellä toria, äkkiä alkoi heiluttaa myttyään, joko sitten eräänlaisessa epätoivossa taikka ehkä äärettömän riemun vallassa.
Vahtisotilaat olivat suoristuneet ja tervehtivät valkeata upseeria, joka oli pysähtynyt kujassa, antaen katseensa hipaista ikkunasta ikkunaan ulottuvaa töllistelevien päitten ketjua.
»Hyvästi, kreivi Joán», sanoi hän. »Nyt minä matkustan.»
»Minne?»
»Pois.»
Ja vähän ajan perästä sanoi valkea upseeri: