»Isäni on kuollut, joten nyt olen niin rikas, että saatan paeta — —»
»Paeta?» sanoi Joán eikä häntä ollenkaan ymmärtänyt.
»Niin», sanoi luutnantti ja kohotti kasvonsa päin torin nauravaa kasvoketjua, joka oli jännitetty talosta taloon. »Paeta niitä elukoita, jotka sanovat itseään ihmisiksi.»
»Hyvästi, kreivi Joán», sanoi hän ja kätteli vaistomaisesti Joán Ujházya niinkuin olisi kätellyt toveriaan Hänen Majesteettinsa henkivartiokaartissa.
Joán oli sulkenut silmänsä aivan kuin pakottamalla pakottaakseen itsensä ymmärtämään.
»Hyvästi», sanoi hän sitten.
»Jääkää hyvästi.»
Ja vaikka hän ei tahtonut juosta, juoksi hän kuitenkin — kujaa pitkin, ensi askelet:
»Tule, Ane.»
»Tulen, Josse, tulen, Josse.»