Huudot häipyivät.
»Minne me menemme?» voivotteli Ane, jonka kasvot pelko ja pakkanen oli kohmettanut, aivan kuin hänellä olisi ollut hammassärky. »Minne me menemme?»
»Sinä menet kotiin», sanoi Joán.
He laskivat maihin kylän siltaan.
»Mene nyt kotiin», sanoi Joán Anelle.
Ane ei uskaltanut vastata.
Joán kulki niin varmoin askelin, pää pystyssä.
Hän kulki poikki torin ja avasi kirkkomaan veräjän. Kirkossa oli pimeä, mutta hän ei huomannut sitä, ja tie oli hänelle tuttu. Yksitellen hän poimi kylmin käsin ja katsoen pyhimyksiä maalattuihin kasvoihin, kukkavihot kuolleilta alttareilta.
Sitten hän meni kotiin.
»Kuinka kauan te viivyittekään», sanoi herra Christopulos, joka tahtoi nähdä, kertoisiko Joán kaiken sen, mitä Ane jo oli kertonut.