Viinurit söivät huoneessa pesukellarin yläpuolella — ilma oli täytenään keittohöyryjä ja hikisinä riisuivat toverit hännystakkinsa ja istuivat ruuan ääreen liivinnapit auki — ja silloin pani hän lusikan pois tympeällä inholla.
Tylsinä istuivat viinurit rinnatusten pitkän pöydän ääressä ja koskivat tuskin paksuun puuroon ja lihaliemeen.
Mutta kun Franz palasi jälleen saliin, parkui nälkä vatsassa. Ja kalpeana kanteli hän ruokalajeja edestakaisin, maistellen niitä kuivalla kielellään.
Oven ulkopuolella, porraskäänteessä, pisti hän muutaman kuorukan suuhunsa, repäsi jalan kananpojalta ja särpäsi kastiketta nopeasti ja arasti.
Tiistaisin ikäpuoleen, jolloin hän oli vapaana, pukeutui hän ja meni erääseen ravintolaan, jossa häntä ei tunnettu. Hän miltei juoksi koko matkan ja saapui perille kuumana, hikisenä ja nälkäisenä. Sitte hillitsi hän haluaan ja söi sangen verkalleen ja nautti mahdollisimman kauan jokaisesta suuntäydestä, kunnes hän ikäänkuin päihtyneenä halusi yhä enemmän ja enemmän ja söi nopeasti ja ylenmäärin; kerrankin tullakseen ravituksi ja kylläiseksi ja istuakseen puoleksi tyhjennettyjen ja kuohuvain lasien ääressä, tuntien raukeaa sulotunnetta.
Ja sitte meni hän kotiin ja nukkui, kuorsaten, sikeää unta.
Eräänä tiistai-iltana palasi hän aikaisin kotiin, ja hän istuutui eräälle penkille hotellin edustalla lyhtyjen alla.
Hän oli kylläinen ja hieman huumaantunut.
Oli äskettäin satanut ja viereisellä pienellä torilla oli runsaasti vesilätäköitä. Naiset sipsuttelivat helmukset koholla ja puikkelehtivat lätäköiden yli ja ympäri.
Franz katseli heidän erilaisia jalkojaan, tämän ohkaisia, tuon lyhkäisiä jalkoja ja kolmannen kenkiä, jotka olivat läntällään… Uteliaana kohotti hän katseensa jaloista notkuviin vartaloihin. Kasvot olivat niin raittiit harsojen alla.