He kiersivät listojen kera joka kerta, kun tarkotusta varten valittu toimikunta pani toimeen keräyksen tai myyjäiset tai tilatut tanssiaiset; joka kerta oli toimikunnissa sekä järjestäjänä että juoksijana rouva Etvös: pieni, kutistunut ja kaitahartiainen olento, ylhäältä alas asti litteä kuin lauta; kaikki hänessä oli liikkeessä, pää ja kädet ja jalat ja suu myös; silmät olivat ainoat, jotka eivät olleet mukana kaikessa tässä liikkeessä eivätkä näyttäneet tietävän mitä suu soitti, ne paloivat aina ikäänkuin muissa huolissaan syvällä kuopissaan.
Ja apuopettaja, housut ylen ylhäällä hoikissa kintuissaan ja kirjotusvihkoja taskut pullollaan — kuinka hännystakki leiskuikaan hänen juostessaan leveine rintoineen ja niska jäkässä kuten jäärällä, joka puittaa myrskyä pakoon. Leveä rintakehä ja jäkkäniska olivat oikeastaan ainoat, mitä oli jäänyt jälelle helsinkiläisestä ylioppilaslaulajasta Jakob Etvöksestä, jota sanottiin sankariksi…
Etvöksen pariskunta, oli nyt kuten sanottu, juossut keräämässä Sofie Simonin-konsertin ennakko-tilauksia tapansa mukaan, ja he olivat asemasillalla hänen tuloaan odottamassa kuten kaikki muutkin: Muutamat toimikunnan jäsenet seisoivat aivan liikkumattoman jäykkinä, toiset sipsuttelivat edestakaisin; ainoastaan kenraalitar, kädessään suuri kukkavihko, joka oli aijottu tervetulijaisiksi, näytti aivan yhtä ylhäisen uniselta kun hänellä oli tapana.
Ja sitte oli rouva Simonin saapunut, pieni, hauska ja hymyilevä olento, ja hän oli nyökkäillyt ja tervehtinyt ja puhunut — ja ajoi; kenraalin vaunuissa, "seurueineen", johon kuului kaksi herraa ja apulainen kolmantena kenraalin tavallisella paikalla vaunuissa.
Herra tiesi, kuinka Etvös oli tänne vaunuihin joutunut; rouva Simonin oli vain nauranut ja seurueen herrat olivat nauraneet ja ovi oli lyöty kiinni, jotta Etvöksen villainen kaulahuivi jäi väliin — rouva Etvöksen virkkaamat villaiset kaulahuivit olivat muuten Etvöksen perheen pääasiallinen suoja talvea vastaan, vaikkakin ne rajoittuivat suojelemaan etupäässä vain kaulaa —; kenraali seisoi katsoen jokseenkin pitkään poistuvain omien vaunujensa jälkeen, hän ei ollut ehtinyt muuta kun tehdä monia kumarruksia vaununoven edessä.
Tällä ajomatkalla se kai tapahtui, tai kentiesi heidän erotessaan.
Rouva Simonin oli sanonut sydämensä viattomuudessa:
"Jaa — syömme siis huomenna teillä."
Mistä herrannimessä hän tiesi, kuka toimikunnassa oli päänä ja kuka häntänä.
Herra Etvös seisoi hattu kädessä hotellin portilla vielä kauan sen jälkeen, kun rouva Simonin oli noussut pois vaunuista ja mennyt sisälle. Hän ei oikein tiennyt, käsittikö hän.
He tahtoivat syödä heillä huomenna.