Tirehtöri saapui yöpuvussaan ja kiroili, jotta sali kaikui. Parisen toveria laahasivat hänet kolmanteen kerrokseen erääseen huoneeseen, jossa säilytettiin ravintolan vierasten matkatavaroita.
He raivasivat eräältä pöydältä vaatelaukut ja hatturasiat ja laskivat hänet sinne matka-arkkujen väliin. Pari akkaa, jotka ravintolassa kuorivat perunoita, pesivät ruumiin ja peittivät sen lakanalla.
Aamupäivällä tuli Johanne sisään. Hän tahtoi nähdä vainajan.
Verkalleen nosti hän lakanaa, jättäen ainoastaan pään peittoon. Hän ei itkenyt, mutta katsoi hiljaa ruumista.
Tämä oli valkea kuin marmori. Johanne ei ollut ikinään nähnyt mitään niin ihanaa.
Ja katsoessaan tätä kuollutta ruumista, jota kohtaan hän oli turhaan tuntenut niin suurta hellyyttä, ojensi Johanne — hän ei tiennyt itsekään miksi — nyrkkiin puristetun kätensä taivasta kohden.
KAUNIS PÄIVÄ.
I.
Kukaan ei käsittänyt, kuinka se oli ollut mahdollista.
Kun kenraali af Varén oli saanut päähänsä, että nyt tahtoi hän saada rouva Sofie Simonin'in esiintymään täällä syrjäisessä sopukassaan, ja sähkösanoma oli saapunut, että rouva suostui siihen kunniaan — 6,000 frangin korvausta vastaan, maksettava Suomen pankissa — oli Etvöksen pariskunta tietysti heti listojen kera liikkeellä.