Hän poikkesi Gänsemarkiin päin ja erääseen tämän kaupunginosan kapeista kujista. Sinne jäi hän koko yöksi.
Mutta kun hän heräsi aamunkoitteessa ja puolihämärässä näki naisen vieressään, hypähti hän pystyyn ja juoksi tiehensä.
Häntä tympäisi niin, että häntä aivan yökötti. Häntä poltti ja hänen päätänsä särki. Inho kidutti häntä niin, jotta hänen täytyi aivan parahtaa.
Hän meni kotiin, vaikkei halunnutkaan levolle. Takaportaista hän hiipi ravintolaan.
Alkoi jo olla valoisaa, ja harmaa kajastus lankesi lasikatosta sisään.
Franz istuutui kiviportaille pää painuneena käsiin.
Ja istuessaan siinä hiljaa katsellen avonaisesta ovesta saliin, jossa hän eli elämäänsä, liukui kaikki pohjattoman syvään ja mittaamattomaan kuiluun Hän katseli pitkin käsitankoa — tuolit lepäsivät käännettyinä kumolleen pöydänreunaa vasten, pöytiä peittivät puolilikaiset liinat… Keinotekoiset palmut töyhdöttivät majolika-astioissaan.
Franz ei ajatellut mitään, ei tuntenut mitään Mutta hänen mieleensä heräsi jotakin ikäänkuin tukahdutettua kummastusta, että tämä oli elämää.
Lamppujen sammuttaja oli unhottanut tänne pitkät tikapuunsa sammuttaessaan eilen illalla. Niiden portaalla seisoi Franz sitoessaan kaulansa tankoon oven yläpuolelle.
Akat, jotka lakaisivat huoneita, löysivät hänet, ja nousi aika hälinä, ja yövartija saapui paikalle. Hän näytti kamalalta, kieli riippui ulkona suusta.