"Lasit me lainaamme", sanoi hän sammaltaen.
Mutta matami Börner veteli hyvänaikaa edelleen surullista nuottiaan, rouva Etvöksen, joka yhä luuli että matamia painoi niin raskaasti erityisesti heidän asemansa, masentuessa yhä enemmän ja enemmän — jo niistä uimistakin, joita keittäjätär lasketteli suustaan.
"Niin, se käy vaikeaksi, se käy tosiaankin vaikeaks…" sanoi rouva
Etvös valittaen.
"Ja mitä kaikkea se sitte maksaa?" kysyi hän samaan hengenvetoon.
Hänen silmänsä seurasivat huolestuneina matamin kovapintaisia sormia, jotka alkoivat liikkua laskien pöydän reunalla, ikäänkuin hän soittaisi harjotuksia pianolla.
"No, olemme tänä iltana autetut seitsemälläkymmenellä markalla, ensi aluksi…"
Rouva Etvöksen selkärankaa hiipaisi, se vei satamarkkasen jokseenkin lopuilleen.
"Jaa", sanoi hän "ne tahdon antaa teille heti", ja hän pani kultapalat pöydälle, yhden toisensa jälkeen — mutta äkkiä sai hän kyyneleet silmiinsä.
Matami Börner otti ne.
"Missä sitte aijotaan syödä?" kysyi hän samalla äänensävyllä kuin ennenkin.