"Morsiuslahja", jatkoi hän "kronbergiläisestä talosta."
Ja hän aikoi äkkiä kertoa tästä kronbergiläisestä talosta, jossa hän oli ollut ottotyttärenä (rouva Etvös oli ollut siellä kotiopettajattarena), kun vanha kreivi vielä eli ja matkusteli — kertoi innokkaasti ja kuumeentapaisesti, kerskuen, virtanaan, ikäänkuin tahtoisi koristaa kaikilla kronbergiläisillä antimilla tämän tyhjän kyökin.
"Niin, hyvää yötä sitte", sanoi matami Börner, jonka kärsimyksiä ei Kronbergin kreivillinen perhe näyttänyt lieventävän. "Tulen siis seitsemän aikaan."
"Hyvää yötä — näytä Emmeline valoa."
"Hyvää yötä."
Emmeline näytti valoa matami Börnerille. Rouva Etvös jäi kylmään kyökkiin — hän istui ja itki vanhalla pölkyllä kylmän tulisijan ääressä.
Sitte tuli joku hiipien pimeässä.
Hän oli Emmeline. Hän pysähtyi hieman syrjään itkevästä äidistä. Sitte kietasi hän kätensä hänen kaulaansa.
"Äiti", kuiskasi hän, "miksi ne vieraat meille tulevat?"
Rouva Etvös otti hänen kätensä pois kasvoiltaan.