Sotilaitten pitkät eläköönhuudot kajahtivat ulos iltaan aina kun he saivat uusia virvokkeita.
Sofi tarjoili kaikille vuoron perään ja rohkaisi heitä nyykäyttäen alituiseen päätään.
»Tyhjentäkää vain pikari», sanoi hän, »niin että pohja paistaa».
Kolme neljä sotilasta sai hanurit esiin, jokainen soitti omassa tahdissaan, ja kaikki toiset jatkoivat laulamistaan. Kukaan ei kuunnellut, hanurit vetivät valssia, ja Maren lauloi.
Äkkiä alkoivat kaikki sotilaat tanssia toistensa kanssa, keskellä luhtia, niin että tomu pölisi ja täytti koko vanhan suojan, aina heiluvia lyhtyjä myöten.
Upseerit tulivat ovelle katsomaan.
Joku oli pyytänyt Sofia; Marenin kavaljeeri piti tanssitoveriaan kaulasta.
»Täss saa lentää kädest käteen», puhkui Sofi, joka tuskin jaksoi seisoa, ja lähti kernaasti uuden kanssa pyörimään. Hanurit ulvoivat ja sotilaat löivät jalalla tahtia.
»Olishan synti kieltää», sanoi Sofi Gustalle; hän pyöri jälleen lattialla.
Ulos pihalle kaikui ikkunasta Løvenhjelmin piano.