»Kuinka te olette hyvä», sanoi hän. Ja hän päästi Tinen kädet. Tine ei tietänyt, että kyyneleet valuivat pitkin hänen omia poskiaan.
… Parooni oli kievarilassa, ostamassa rommia punssiin. Tinka ja
Jessenin Augusta laahasivat itse ankkuria molemmista korvista.
Sotilaat, jotka keittivät soppaa huonerivin ulkopuolella, tervehtivät
heidän tuloaan pitkällä eläköönhuudolla.
Tinka ja Gusta joutuivat auttamaan, tullessaan keittiöön: vaahtolusikat ja kauhat olivat ahkerassa liikkeessä kaikissa vadeissa. Pesutuvan ovesta saattoi nähdä Marenin, joka seisoi keskellä sakeinta käryä.
Ulkona lauloivat sotilaat laulamistaan. Nuotiot, joiden ääressä he keittivät, loistivat pimeässä.
Ja nyt tahdon taistella kuin sotamies
ja henkeän' en minä säästä;
saa raivota saksat kuin hornan lies',
yläkyntehen heitä en päästä.
Ja luotien tuiskeessa vihollisen
kun kentällä kohtaan, niin niskahan sen
käyn kiinni — se juhlista juhlavin he
kun näytän mä vieraalle, mistä käy tie.
Enää turvata ei
ajan tuomiohon.
Käsi kalpahan hei,
apu ainut se on.
Saksan orja ken ois!
Vapaa ain' on Tanskan maa.
»Nopsasti sen pitää käydä, nopsasti sen pitää käydä», huusi Tinka, joka oli työssä hihat ylöskäärittyinä, ja vatkauskauha vallan helisi munakuohussa, hänen ruvetessaan laulamaan Løvenhjelmin laulua:
Ken säugyss' sattui makaamaan,
jalkaansa tuskin sai housujaan,
mut seisaallaan ken nukkui — hei!
henkensä, hynttyynsä turvaan vei.
Julia, Julia, Julia, Julia Hopsasa!
»Se oli oikein, se oli oikein», sanoi Sofi, joka kokoili lautasia ja laski ne jälleen luotaan: »Heille on hankittava ilonen ilta.»
Tine seisoi ruokahuoneessa ja leikkasi paistia; hiljaa ja hymyillen hyräili hän, tietämättään, Tinkan laulua hänkin.
Patooni — odottaen englantilaisiaan, joiden piti matkustaa piakkoin ja jotka ajoivat paikasta paikkaan jättämässä jäähyväisiä — alkoi valmistaa punssia, samalla kun upseerit söivät, ja Tinka ja Gusta ja Sofi kantoivat juomaa luhtiin, jonne Lars vouti oli ripustanut lyhtyjä parrujen alle.