»Miltä tuntui? Miltä se tuntui teistä, ystäväni?» ja lupasi punssia.
Sofi, joka liehakoiden juoksi sinne ja tänne, hymyillen jokaista päin kasvoja, sanoi:
»Niin, nyt pitää sotamiesten saada ilonen ilta; ne on ansainnu ilosen illan.»
Ylt’ympäri huoneissa heittäytyivät upseerit vuoteilleen, täysissä pukimissaan ja lopen uupuneina, puhuen kuitenkin toisilleen — huoneesta huoneeseen, äänekkäästi ja iloisesti. Ulkoa tieltä kuului joukkojen laulua.
Berg oli mennyt Tinen huoneeseen. Siellä näki Tine hänet, tullessaan sisään. Metsäherra istui pienen uunin edessä.
Tinen loistavat silmät valahtivat kyyneleitä täyteen, ja metsäherra tarttui hänen molempiin käsiinsä.
»Niin», sanoi metsäherra ja piteli hänen vapisevaa kättään: »tämä on ollut onnellinen päivä».
Tine oli hetkisen vaiti, hän ei voinut puhua. Sitten hän sanoi lempeästi ja hiljaa:
»Kuinka rouva tuleekaan iloiseksi.»
Berg seisoi hetkisen.