Heidän valituksensakin olivat kuolleita. He eivät myöskään kantaneet, eteenpäin kamppaillessaan, varsinaista omaisuuttaan; he raahustivat vain, tiedottomina, mitä kammo sattumoisin oli pannut heidän käsiinsä, lapset kantoivat arvottomia talousesineitä, vanhat naiset pitelivät suonenvetoisesti, niinkuin jotain aarretta, haljenneita peilejä, joista rankka sade pyyhki jäljettömiin heidän kauhistuneitten kasvojensa kuvan. Äidit pyysivät suojaa, vain lapsilleen, Jesseniltä, sepältä, kievarista, ja kulkivat ovelta ovelle, sillä ei ollut tilaa.
Kaiken halki, myrskyn ja tykkien jyskeen, joka saattoi torinkin vapisemaan, kuului, terävänä kuin veitsi, haavoittuneiden huuto — kun nuo paljaat vaunut joskus pysähtyivät mylläkässä, vaunut, joihin sairaanhoitosotilaat, lopen väsyneinä kaikesta tästä surkeudesta, olivat sääliä tuntematta heittäneet silvotut.
Paja oli täysi. Pikkutyttöjä lepäili kirkkomaalla, kylmillä hautakivillä. Veräjän edessä tukki eräs myyskentelijätär kaikilta tien ja möi rattailtaan, toimeliaana huudellen kiskomahintojaan, ja nälkäiset lapset söivät ahneesti rajuilman keskellä. Vaunujen, eläinten ja ihmisten välissä puikkelehti ontuva, kaupiten oluttaan, ja täysinäinen nahkakukkaro löi kilisten hänen kainalosauvojaan vastaan.
Kauhistuneena seisoi pappi yhä vielä portailla, Tinen vieressä, kun eräät vaunut karahuttivat esiin kievarin luota. Lapset kaatuivat ja itkivät, ja vaunut työntyivät toisiaan vastaan.
Sitten väkijoukko tunsi matami Esbensenin, joka istui keinuvissa kieseissään. Hän oli matkalla toimitukseensa.
Ja äkkiä, keskellä kaikkea surkeutta, alkoivat ihmiset nauraa ja laskea leikkiä ja huutaa matamin ympärillä, joka istui, leveänä ja hymyilevänä, muita ylempänä, kieseissään. Ja he antoivat tilaa ja puristautuivat yhteen, yhä nauraen. Pastori astui nopeasti alas portaita ja nousi vaunuihin seuratakseen vanavedessä matamia, jonka ajopelit vyöryivät eteenpäin, pakenevien välissä.
Rivit sulkeutuivat jälleen. Sotilaat tarttuivat tykkien pyöriin vääntääkseen niitä eteenpäin ja armahtaakseen lopen uupuneita hevosia, ja kievarin takaa ponnistelivat pörrökarvaiset vaunuhevoset, tuoden uusia haavoitettuja.
Eräissä ajopeleissä oli pahasti silvottuja. Sijaa oli hankittava. Heitä ei saattanut kuljettaa etäämmälle. Lähimmät pysähtyivät kuullessaan huudot, haavoitettuja kannettaessa koulun portaita ylös.
Lääkäri seurasi mukana. Nääntyneet sairaanhoitajat juoksivat hätäisinä hakemaan vettä ja astioita. He siirsivät sairaitten vuoteita likemmäksi, vastasaapuneiden viruessa valittaen ja ähkien lattialla. Siteitä ei ollut saatavissa, eikä haavavanua.
Tine juoksi hakemaan, hälisevän joukon halki, kievariin. Lattioiden täydeltä, levitetyillä oljilla, makasi siellä lapsia ja vaimoja, vierekkäin. Viluiset lapset itkivät pesän ympärillä kivilattialla.