»Tuo on Staugaarde.»
»Tuo on Dybbøl.»
Matami Bølling ei voinut puhua. Mutta hän ei myöskään itkenyt. Hän kuljetti vain ristittyjä käsiään avuttomasti edestakaisin, ylös ja alas.
»Se on Dybbøl», sanoi Bølling jälleen.
»Sinä et saa olla täällä», sanoi matami Bølling äkkiä ja kiskoi hänet mukanaan, juosten sairaan kanssa kynnetyn maan yli, puolittain kantaen häntä.
»Et saa seisoa täällä.»
Oli kuin tykkien jyry olisi heikentynyt. Bølling kulki hiljaa vaikeroiden, pää täristen. Ja tukien miestään, itse kuin puutuneena, ei matami kauhistuksissaan keksinyt mitään sanoja ja kertasi vain kuin Tine äsken — kahteen erään:
»Niin, kaikki on poissa suunniltaan.»
Ylhäällä kummulla käänsi Lars vouti hevosensa.
* * * * *