Tine kulki vieressä, tukien häntä käsivarrellaan.
»Mutta kuinka minulla on jano», sanoi sairas.
»Vettä on saatavissa», sanoi Tine, laskien hänet varovaisesti maata. Hän juoksi pensasaitauksen viertä Jens torpparin mökille ja sai vettä kannuun ja ruukkuun.
»Oliko siitä apua?» kysyi hän. Hän oli jo tukemassa äskeistä haavoittunutta käsivarrellaan, vapaalla kädellään hän otti tyhjennetyn ruukun vastaan.
»Kyllä — kiitos.»
Sairas aukaisi väsyneet silmänsä: »Mutta muillekin», sanoi hän aivan hiljaa.
»Kyllä, kyllä», sanoi Tine, joka sai kyyneleet silmiinsä. Hän laski haavoittuneen jälleen levolle ja kulki vaunujonoa pitkin. Ja hymyillessään noille raukoille, suoraan kasvoihin, ja korjatessaan heidän olkialustojaan ja puhellessaan heille kaatoi hän vettä ja tarjosi sitä kullekin, vuoroonsa. Hän juoksi etumaisten vaunujen ohi, kievarille asti, ja huusi kirkkaalla äänellään pilarikon kautta:
»Vettä ja laseja tänne, Tinka! Vettä ja laseja!»
Tinka riensi ulos, ja kaikki kievarin palvelustytöt tulivat juoksujalkaa. He ammensivat vettä ämpäristä laseihin ja kuppeihin.
Tine korjaili ja Tine auttoi. Matami Bølling tuli alas hänkin, hänellä oli parissa maljassa vettä ja mehua.