— Jos sanoisit: ei, tappaisit hänet silloin myös.
— Tappaisit *silloin myös*…
Pohjolan mies nosti yhtäkkiä kätensä polviensa ympäriltä ja hänen katseensa liukui kasvojemme ylitse.
— Tappaisin silloin myös. Tiesin sen siis jo silloin. Tiesin siis jo, kun ensi kerran kohtasimme, mitä tuli tapahtumaan. Minä olin saanut varotuksen — varotuksen, kuten merkkilippu olisi nostettu sisimmässä tietoisuudessani — — hätämerkki ratapengermällä — — ja minä en välittänyt merkistä.
Hän vaikeni tuokioksi.
Kuten mies, joka levähdettyään taasen alkaa kävellä, verkalleen, sillä matkan määrä on vielä etäällä, jatkoi hän:
— Mutta kertomus on pitkä.
Hän oli mennyt, ihminen, ja tirehtööri tuli sisään.
Hän sanoi vain: Millainen hän sitte oli? Hän oli mahdoton — vai?
Tirehtöri jäi seisomaan ja siirteli jalkojaan lattialla (Niin, se on merkillistä — hänkin oli kummallisen levoton sinä päivänä, ikäänkuin hänkin, niin hänkin olisi tuntenut käsiensä olevan pyörän välissä):