Ja tästä oli meidän suureksi osaksi, jopa luultavasti suurimmaksi osaksi kiittäminen sitä miestä, jonka nimeä vain puoli vuotta sitten mainittiin Suomessa milloin epäilevästi, milloin suorastaan suuttumuksella vapausliikkeemme yhteydessä! Sitten oli lohduttauduttu sillä hurskaalla ajatuksella, että Jumala joskus saattaa valita outoja aseita tarkoituksiinsa. Vaikenisivatko ruikuttelut »aseen» inhimillisistä vioista ja heikkouksista nyt ja saisiko tuo tavattoman taitava mies nyt täydellisen ja yleisen tunnustuksen? Senhän saisimme ennen pitkää nähdä.

Nyt ajattelivat kaikki vain suurta saavutusta, jonka poliittinen merkitys oli ilmeinen. Elokuun 30 p:nä eversti von Zimmermann toi kenraali von Falkenhaynin tervehdyksen Wetterhoffille ja kiitokset päämajassa saaduista tiedoista. »Samalla», sanoo Wetterhoff päiväkirjassaan, »antoi hän (nim. von Falkenhayn) minulle tehtäväksi saattaa Suomen kansan tietoon, että Saksalla on suuri mielenkiinto sen kohtaloa kohtaan, ja pyysi minua tekemään kaikkeni antaakseni kansalle mahdollisimman suuria toiveita.» Tämän tehtävän täytti Wetterhoff saapuessaan Tukholmaan syyskuun 1 p:nä.

V. TAPAUSRIKAS SYYSKUU.

Muistojeni kuvauksessa olen nyt tullut ajankohtaan, jolloin alussa niin vaatimaton »nuorisoliike» kasvoi koko kansamme ja koko maan käsittäväksi tulossaolevan vapaustaistelumme valmisteluksi. Minun toimintani seuraavana aikana rajoittui yhä enemmän poliittiseen propagandaan pääasiallisesti Tukholmassa, osittain Saksassa. Sen tukholmalaiskomitean jäsenenä, joka pian »valtuuskunta» nimisenä sai toisen kokoonpanon Suomesta lähetettyjen henkilöiden tultua siihen lisäksi, otin tosin osaa kysymyksiin, jotka koskivat jääkäripataljoonan muodostamista hankkimalla miehiä Suomesta sekä sen kohtalon eri vaiheita Saksassa. Mutta tämän tehtävän käytännöllisen työn suorittivat enimmäkseen toiset. Vaikeaa ja vaarallista rekryyttien hankintaa Suomessa johti loistavalla menestyksellä syyskuussa muodostettu A(ktio) K(omitea), johon kuului eri järjestöjen edustajia. Valtiollisia puolueita edustivat siinä toht. V.O. Sivén (maalaisliittoa), maisteri P.J. Hynninen, sittemmin toht. Eino Suolahti (vanhaa suomalaista puoluetta), toht. Heikki Renvall (nuorsuomalaista puoluetta) ja varatuomari Otto Åkesson (ruotsalaista kansanpuoluetta), entistä Voima-liittoa ja vanhoja aktivisteja johtaja A.V. Nylander, ent. suomalaisten upseerien yhtymää, josta sittemmin käytettiin nimitystä M(ilitaari) K(omitea), ratsumestari Harald Åkerman ja ylioppilaita maisteri Kai Donner ja hänen varamiehenään maisteri Bertel Appelberg. Toht. Renvall oli toimessaan vain lyhyen ajan. Sivénin ja Donnerin oli sittemmin pakko matkustaa Ruotsiin välttääkseen vangitsemista. Uudelleen järjestettyyn C(entraali) K(omiteaan) kuuluivat valtioneuvokset Edvard Hjelt ja Alexis Gripenberg, professori Edvard Westermarck, tohtori W. Zilliacus, senaattori H. Rautapää, johtaja Samuli Sario, senaattori Otto Stenroth, professori Rafael Erich ja vapaaherra Adolf von Bonsdorff. Näistä muuttivat von Bonsdorff, Erich ja Sario ennen pitkää Tukholmaan.[16]

Oikeastaan suorittivat päätyön Suomessa edelleenkin »nuoret», s.o. ylioppilaat kautta maan lukuisten apulaistensa ja Suomeen komennettujen jääkärien avulla. Kuta enemmän tietoja värväystyöstä, sotilasvalmisteluista, venäläisiä sotavoimia koskevien tietojen peräti vaarallisesta kokoamisesta sekä valistustyöstä kansan keskuudessa tulee julkisuuteen, sitä suurenmoisemmalta tuntuu tämä toiminta. Paitsi venäläisten ja kotimaisten viranomaisten vainoa oli osanottajain otettava lukuun välinpitämättömyys, jopa vihamielisyyskin aktiivista itsenäisyysliikettä kohtaan laajoissa piireissä yhteiskuntaamme. Liioittelematta voi sanoa, että suuren yrityksen menestys pohjimmaltaan sittenkin johtui siitä kannatuksesta, mitä se sai kansan laajoista kerroksista. Nyt kävi ilmi, että kansa oli omaksunut vanhan aktiivisen vastustuspuolueen ja Voima-liiton aatteet paljon suuremmassa määrässä kuin oli uskottu.

»Kuten Suomen aktiivinen vastustuspuolue», kirjoittaa eräs näiden olojen tuntija,[17] »niin sen kasvattikin, Voimaliitto, laski Suomen itsenäisyystaistelulle lujan pohjan; sen työ ei ollut turhaa, sen heittämä siemen iti. Varsinkin Pohjois-Suomessa, missä Voima-liitto toimi erittäin pontevasti, sai jääkäriliike, sitten kun sen aika tuli, voimakasta tukea, ja kansan itsenäisyyspyrkimys osoittautui sangen elinvoimaiseksi.»

Suomalaisen aseellisen joukon pelkkä olemassaolo Saksan alueella oli mainiona lähtökohtana pyrkimyksille saada tältä mahtavalta sotaakäyvältä valtakunnalta apua itsenäisyysliikkeellemme. Poliittiselle propagandalle siellä oli Wetterhoff luonut hyvän perustan. Sille oli vain rakennettava edelleen.

Mitä sanon sitten toiminnasta Ruotsissa? Sen merkitystä vapausliikkeelle on tähän saakka liiaksi sivuutettu, osittain historiallisen aineiston puutteen vuoksi. Tukholman-valtuuskunnan pöytäkirjat ja muut asiapaperit eivät nykyjään ole käytettävissä. Sen toiminta jääkäripataljoonan hyväksi ja sen muut toimenpiteet eivät niin ollen ole voineet saada riittävää valaisua niissä kuvauksissa, joita on julkaistu. Mitä taas tulee siihen innokkaaseen propagandaan Suomen hyväksi, jota Ruotsissa tehtiin, tulee sitä helposti aliarvioineeksi, kun se ei johtanut näkyviin tuloksiin. Sivullisesta voi näyttää, että koko tämä toiminta, mikäli se pyrki muuttamaan Ruotsin kansan yleistä mielipidettä, on ollut turhaa, kun Ruotsi ratkaisevalla hetkellä 1918 ei käsittänyt suurta historiallista tehtäväänsä avustaa Suomen pelastamista.

Lukija älköön odottako, että minä koettaisin kokonaan täyttää tämän aukon yleisön tiedoissa Suomen vapaussodan valmistuksista. Ne muistiinpanot, jotka minulla tältä ajalta on tallella, koskevat pääasiallisesti ainoastaan sellaista, johon mieskohtaisesti otin osaa. Älköön senvuoksi pyydettäkö minulta täydellistä kertomusta työstä, jonka koneistossa olin vain vaatimattomana rattaana. Paljon siitä, mitä silloin tehtiin ja puuhattiin, kulki minun ohitseni.

* * * * *