Oli sen päivän ilta, jolloin semstvon puheenjohtaja Äänisen perukoilta Fennian hotellissa käden käänteessä sopi helsinkiläisen insinöörin kanssa tämän tulosta hänen semstvonsa palvelukseen, missä insinööri joutui työskentelemään ja tekemisiin karjalaisen väestön parissa.
Istuimme kahden, puheenjohtaja ja minä, yksityishuoneessa viinilasin ääressä eräässä Helsingin ravintolassa. Olimme juuri syöneet "voileipäpöydän", mistä ei mitään puuttunut. Pavel Pavlovitsh ihmetteli herkullisen aterian huokeutta ja teki laskelmia, kuinka sellainen voineen, leipineen, kinkkuineen, juustoineen, lohineen, savustettuine ankeriaisineen, sardineineen, hummereineen ja kolmine ryyppyineen löisi leiville Venäjällä noin 50 kopekan hinnasta. Hän arveli, että jos jokin Venäjän ensimäisistä pohatoista syystä tahi toisesta joutuisi tällaista tarjoilua ylläpitämään loppuiäkseen Pietarissa tahi Moskovassa kaikille, tahi vaikkapa vain kaikille sivistyneen esiintymisen ja ulkoasun omaaville henkilöille, olisi hänen parempi heti lakkauttaa maksunsa kuin antaa omaisuutensa vähitellen hävitä pienissä 50 kopekan erissä. Tällaisiksi ahmateiksi kuvaili Pavel Pavlovitsh omia maanmiehiään. Suurin joukoin ja nälkäisin vatsoin raiskaisivat he haikailematta suomalaiset "voileipäpöydät". Pian kääntyi kuitenkin keskustelu toisille aloille.
"Elkää kirjoittako mitään!" lausui silloin toverini yht’äkkiä. Se tuli aivan perustelematta, ja koko olentoni kaiketi näytti kysymysmerkiltä. Siitä huolimatta hän toisti äskeiset sanansa.
Näytin luultavasti jo loukkaantuneelta, koska hän heti jatkoi.
"En tietysti halua kieltää teitä kirjoittamasta mitä itse tahdotte.
Jotta ymmärtäisitte minua oikein, kerron teille lähemmin itsestäni.
"Olen varattomien vanhempain lapsi, joka on saanut pitää itsestään huolta. Aloitin kirjurina sivilivirastoissa. Silloin kirjoitin niin että kynä tulta suihki, mutta en sitä, mitä itse ajattelin, vaan mitä minut pantiin kirjoittamaan. Pääsin sitten semstvohallituksen sihteeriksi ja miellyin tähän laitokseen perehdyttyäni hallinnon kaikkiin sokkeloihin, sen valo- ja varjopuoliin. Salaiset kirjelmät olivat minusta pahennukseksi, johtaen tavallisesti rettelöihin, sillä semstvon luonteeseen ja toimintaan ne eivät sovi. Samalla opin sen, että ei pidä kirjoittaa aina mitä ajattelee, sanoillahan on salattava ajatuksia. Esimieheni hyvät aikomukset pilattiin usein vain siksi, että hän määräsi minut kirjoittamaan tarpeettoman laajasti. Hän oli liian avomielinen. Näin kuluivat vuodet uutterassa työssä. Mutta ylenemisen mahdollisuutta ei minulla ollut, sillä Venäjän keskeisissä suurissa kuvernementeissa tehdään aina kihlakunnan tunnetuimmasta miehestä semstvon puheenjohtaja.
"Olkaapa hyvä ja kirjoittakaa muistiin kaikki ne tehtävät, mitkä semstvolle kuuluvat. Mutta on muistettava, että vain harvat semstvot hallitsevat koko tätä alaa. Ja mitä erityisesti tulee siihen semstvoon, mikä nyt on uskottu minun hoitooni, niin se Venäjän pohjoisimpana voi vain etäisyydessä kangastavana päämääränä pitää sen virallisen semstvo-ohjelman toteuttamista, minkä nyt esitän."
Tein työtä käskettyä ja kirjoitin muistiin seuraavan komean luettelon. Saakoon se tässä sijansa, koska koko Aunuksen kuvernementin karjalainen väestö on edustajiensa kautta ottanut osaa tämän Venäjän entisen kunnallislaitoksen toimintaan. Vienan karjalaisille on tämä laitos sensijaan tuntematon, sillä koko Arkangelin kuvernementissa ei sen harvan asutuksen vuoksi ole ollut semstvoa.
1) Kuvernementtien ja kihlakuntien sekä rahassa että luonnossa kannettavien kunnallisverojen hoito
2) Maakuntahallinnon rahojen ynnä muun omaisuuden hoito