Luulin ja pelkäsin, että ukon tarinat olivat jo lopussa. Katselin yhä uudestaan ja uudestaan edessäni aukeavaa merkillistä Pietarinkattilalaaksoa. Siitä juuri halusin tietoja. Kertojani arvasi ajatukseni ja ryhtyi siitä puhumaan.
"Katselette herkeämättä tuota tietä. Sekin on Pietarin hakkauttama. Ensin hän rakensi Valkeanmeren rannalle suuren laivaston, mikä sitten tätä avattua uraa myöten hevos- ja miesvoimalla kuletettiin Äänisjärveen, vaikka paljonhan siinä oli luonnon vesiväylääkin välillä. Äänisestä se purjehti vielä suurempaan järveen ja sieltä isoon mereen, missä se hävitti vihollisten laivastot. Silloin tuli teidän maastanne osa Venäjää".
Siihen loppuivat ukon tarinat. Mitään vastaväitteitä en tietysti tehnyt. Olin taas kuullut noita kertomuksia, joita rahvaan miehilläkin on runsaasti Pietari suuren ajasta. Entistä selvemmin taas käsitin, että tuon merkillisen miehen toimet eivät ole ainoastaan ratkaisevasti vaikuttaneet oman isänmaani kohtaloon, vaan myös vetäneet rajantakaiset karjalaiset venäläisen vaikutuspiirin entistä kiinteämpään yhteyteen.
En silloin tiennyt, että vastavaikutus oli niin lähellä. Minun jälkeeni kylään eksynyt ensimäinen vieras kulkija toi sen asukkaille jo tiedon maailmansodan syttymisestä.