Ensimmäisenä ehdokkaana on nykyinen puheenjohtaja. Äänestetään.
Tuloksena on, ettei hän tule valituksi.
Nyt asetetaan ehdokkaaksi eräs karjalainen. Tuloksena on, että hänet valitaan kaikkien karjalaisten äänillä. Valittu nousee ylös, pitää lyhyen puheen ja kieltäytyy toimesta hyvin tietäen, ettei kaikkivaltias kuvernööri kuitenkaan vahvistaisi hänen vaaliaan, ja pyytää samalla, että nykyinen puheenjohtaja suostuisi edelleenkin jäämään toimeen.
MALLITALOSSA.
"Niinkuin valtamereen vajonneen mantereen viimeiset huiput vielä saari- ja kariryhminä kohoavat yli ulapan, niin piirtyvät Itä-Europan kansatieteelliselle kartalle suomalais-ugrilaisten kansojen pirstautuneet alueet hajanaisina saaristoina slavilaisten kansanmeren keskellä", luki suomalainen konsulentti eräästä kirjasta istuessaan iltahetkenä työhuoneessaan muutamia päiviä senjälkeen, jolloin edellä kuvattu "maapäiväin" vuosikokous oli pidetty Äänisjärven pohjoiskärjen pienessä kaupungissa.
Pöydät olivat kukkuroillaan mitä monipuolisinta maatalouskirjallisuutta, niin venäjäksi kuin skandinavisilla kielillä painettua, erityisesti kaikki, mitä tanskalainen kirjallisuus maitotarkastuksen alalta saattoi tarjota. Hiljattain olivat saapuneet Suomen lukuisain maanviljelysseurain viimeiset painosta ilmestyneet vuosikertomukset. Kuukautta aikaisemmin oli konsulentti niitä kotimaahan lähetetyllä kiertokirjeellä pyytänyt ja nyt mielihyvällä vastaanottanut. Konsulentin silmät aivan ahmivat sitä aiheiden ja ainesten paljoutta, mitä kukin vuosikirja sisälsi. Nyt oli hänen etsittävä niistä ydin sekä sovellettava se seudun karjalaista talonpoikaisväestöä varten.
Tällä hetkellä herätti hänessä kuitenkin vielä suurempaa mielenkiintoa eräs paksu teos "Yleisvenäläinen kongressi pidetty suunnitelmanmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä varten Venäjän karjarodun parantamiseksi". Hän oli näet ollut mukana valmistamassa esitöitä Suomea koskevien kysymysten alalta tätä Pietarissa pidettyä kongressia varten, missä kaikki Venäjän oppineet, Moskovan maatalousakatemiasta alkaen, saksalaisia asiantuntijoita myöten, olivat väitelleet eläintieteellisistä kysymyksistä edes Aasian alkurotuja unohtamatta. Kirjassa annetaan suomalaisille kunniaa tuottava arvostelu heidän menetelmästään jalostaa omaa maatiaisrotuaan sen itsensä avulla turvautumatta ulkomaisten, korkeammalla kehitystasolla olevien rotujen sekasiitokseen.
Konsulentilla on edessään Pohjois-Venäjän ja Aasian kartta. Hän suunnittelee, mitenkä suomalaiset siitoseläimet tulevat jalostamaan pohjoisvenäläisen maatiaisrodun. Eikä tämä ole tapahtuva ainoastaan itä-karjalaisella alueella, mikä muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden Suomen, Fenno-Skandian kanssa, vaan myös siinä osassa Pohjois-Europaa, mikä on vajonnut slavilaisen kansanmeren syvyyksiin. Idässä on se ulottuva, syrjänein asuma-alueen käsittäen, vogulein ja ostjakkein maahan. Etelässä rajoittaisivat aluetta Inkerinmaa, Tverin karjalaiset sekä votjakkein ja tsheremissein asutus. Hän syventyy uudelleen sanoihin: "niinkuin valtamereen…" ja hänelle selviää täydellisesti, mitenkä idästä samonneet suomalais-ugrilaiset kansat ovat jättäneet paljon tyhjää tilaa jälkeensä matkallaan kohti länttä, missä nyt Karjalan heimo Väinämöisen polkuja vaeltelee ja "kyyttöjään" paimentelee.. Eikä karjalaisen nimeen suotta sisälly karja-nimitys. Tämä suomalaisten heimokansojen helmi on vielä kerran maksava velkansa jälelle jääneille heimolaisille idässä. Jos se ei muuta saa aikaan, voi se elvyttää taipaleelle pysähtyneiden veljien karjalaumat lähettämällä sinne uudistavaa elinvoimaista verta.
Näin ajattelee suomalainen käytännön mies mallitilallaan rajantakaisessa Karjalassa, missä hän toimii maatalousneuvojana. Hänellä on jo käytettävänään 30 puhdasta itäsuomalaista karjarotua edustavaa siitoseläintä Joensuun tienoilta ja Savosta hankittuja. Hän kysyy itseltään yhä uudestaan ja uudestaan: montako sellaista tosihyvää voi Suomi vuosittain lähettää Pohjois-Venäjälle ilman että sen karjakanta sen kautta vähenee?
Edellä mainitun kongressin pöytäkirjat kertovat, että on viimeinkin julistettu pannaan 1700- ja 1800-lukujen kokeilut ja erehdykset, kun huippuunsa kehitettyjen ulkomaalaisten rotueläinten avulla koetettiin jalostaa Pohjolan perin alkuperäisellä kannalla olevaa omaa vanhaa karjakantaa, joka kyllä toiselta puolen oli osoittanut hyviä ja tyydyttäviä lypsylehmän merkkejä. Pietari suuri oli tosin Hollannista palattuaan ja Vienassa käytyään määrännyt, että joku määrä hollantilaista karjaa oli meritse tuotettava Valkean meren reheville, ajoittain tulviville jokivarsille- ja suistoille, missä se on lisääntynyt ja vielä tänä päivänä eristettynä rotuna menestyy, elleivät bolshevikit ole sitä sukupuuttoon hävittäneet. Mutta nyt vasta, 200 vuoden jälestä, oli huomattu, että hollantilaiset ovat ja pysyvät hollantilaisina, eivätkä kärsi mitään vieraisiin rotuihin sulattamista, vähinten kaukana Pohjolassa. Tässä ovat kysymyksessä samat kumoattomat luonnonlait, mitkä estävät Kauko-Karjalan väestöä sulautumasta venäläisiin. Pietari suuren hallitsijakatse oli nytkin tavallaan osunut oikeaan, ilmastolliset suhteet olivat hollantilaisille jokisuistoissa suotuisia. Konsulenttimme oli kuitenkin heti ollut selvillä siitä, että Pietarin toimenpide oli menestynyt sikäli kuin se oli pysytetty niissä rajoissa, mitä sillä oli tarkoitettu, mutta oli osoittautunut epäonnistuneeksi heti kuin sitä oli sovitettu vieraisiin tarkoituksiin. Hollantilaisten maukas liha sai usein tyydyttää herkkusuiden vaatimuksia Pietarissa. Näin joutuivat vienalaiset härät ja lehmät suorittamaan elämänsä ensimäisen ja viimeisen kaukomatkan pitkin valtavaa "Katarinan tietä", mikä kiemurtelee Äänisen rantoja kohti paisuvaa valtakaupunkia Nevan ennen usvaisen ja mutaisen laskupaikan suulla Suomen lahteen, missä nykypäivien Pietari likaisena ja liejuisena temppeleineen, torneineen ja leveine katuineen viettää nääntyvää elämää.
Silloin ja tällöin siroitteli tämä vaellus vastasyntyneen vasikan sinne ja tänne pitkin kyliä "Katarinan tien" varsilla. Juuri näiden vasikkain jälkeläiset olivat herättäneet konsulenttimme huomiota, sillä tällainen puoliveri Kauko-Karjalan karuilla kivikkoahoilla synnytti pahaa verta jokaisessa maitotalouteen perehtyneessä ammattimiehessä.