Konsulentti istuu mietteissään. Silloin alkavat alakerrasta talonväen puolelta kuulua balalaikan sävelet. Hän kopauttaa jalallaan lattiaan. Hetkistä myöhemmin ilmestyy ovensuuhun renki Ivan Ivanovitsh, hyväntahtoinen venäläinen.
"Mitä konsulentti suvaitsee käskeä"? kysyy Ivan nöyrällä äänellä.
"Käykää nyt levolle kaikki siellä alhaalla, aamulla teidän on oltava tavallista aikaisemmin jalkeilla. Me saamme paljon vieraita".
"Hm! Ketähän ne ovat, ehkä maalaisväkeä, karjalaisia?" arvelee Ivan.
"Hyvää yötä nyt vain!" ja Ivan saa uteliaana poistua.
Neljännestunnin kuluttua on koko mallitalo uneen vaipuneena, niin venäläinen palvelusväki kuin suomalainen maatalousneuvoja sekä myös sen muut suomalaiset "asukkaat", s.o. hevoset, sonnit, lehmät ja siat.
Kun konsulentti aamulla varhain on menossa talonväen töitä tarkastelemaan, kohtaa hän pihalla etäältä saapuneen karjalaisen talonpojan, joka ei ole ennen käynyt mallitalolla. Talonpoika pyytelee anteeksi varhaisella aamuhetkellä saapumistaan. Oikeastaan on hänellä asiaa kaupunkiin, mutta kun siellä vielä kaikki tavoilleen uskollisina nukkuvat, haluaa hän sitä ennen käväistä taloa katsomassa. Ensin merkitsee tarkastuskarjakko hänen nimensä vieraskirjaan, hän kun ei itse ole kirjoitustaitoinen. Senjälkeen tekee karjalainen talonpoika konsulentin johdolla nopean kiertomatkan talliin, läävään, meijeriin, keittotupaan, riihelle, puima- ja kalustohuoneeseen j.n.e. Sitten seuraa kutsu teelle konsulentin luo. Teetä juodessa selviää se, mitä konsulentti oli heti edellyttänytkin. Ukon kotoinen maatalous edustaa vielä sitä alkuperäistä tilaa, missä voi kirnutaan tuohisessa ja karhi on puun oksista tehty. Eivätkä jää esille tulematta tavalliset, perityt ennakkoluulotkaan.
"Paljonhan minä tuolla ulkona juuri sain nähdä, mutta ymmärtäähän sen, että ei sellainen kävisi päinsä minun talossani erämaassa. Vaan mikäs sen on vedellessä täällä, missä semstvon varoilla peitetään kustannukset". Tähän suuntaan käyvät ukon arvelut ja omaa menettelytapaansa seuraa myös konsulentti. Ei tässä todisteluilla saa mitään aikaan, sen hän hyvin tietää. Niillä olisi päinvastainen vaikutus. Niinkuin kaikki vasta-alkajat hyvästellellään ukko ystävällisen sanoin, lopussa kuitenkin konsulentin lausuma toivomus, että ehkä ensi kesänä hänet voidaan toimittaa opintoretkeilylle Suomeen, ainakin Pohjois-Karjalaan, jos ei etemmäksi. Karjalaisen talonpojan kasvot kirkastuvat. Kättä paiskataan erotessa.
Tuskin on hän, ensikertalainen, mallitalosta poistunut, kun sinne jo saapuu toinen Karjalan mies. Hän on muiden mukana edellisenä kesänä konsulentin johdolla retkeillyt Suomessa oppia saamassa. Siksi kerrataan nyt pääkohdissa mitä on nähty Joensuun, Elisenvaaran ja Siilinjärven seuduilla. Keskustelun pohjana on sitten kaksi perustetta, joihin ehdottomasti uskotaan: Suomen pienviljelys ja mallitalo. Niiden puitteissa on löydettävä ne menettelytavat ja toimenpiteet, jotka takaavat talonpojalle menestyksen hänen kotikonnullaan. Mutta aika kiirehtii, päällisin puolin vain asioita selvitellään, sillä suuri yhdessäolotilaisuus on pian alkava. Talossa touhutaan ja puuhataan, sanoja saapuu ja lähtee. Kaiken johdossa on konsulentti ja liikkeellä koko talonväki. Vieras ohjataan odottamaan isännän yksityiseen työhuoneeseen ja hän saa kutsun saapua sille juhla-aterialle, minkä mallitalo tarjoo "maapäivien", semstvon, karjalaisille jäsenille.
Puolen päivän aikaan alkavat he saapua. Kun alakerrassa sijaitseva virkahuone, minne vieraat ovat kokoontuneet, on viimeistä paikkaa myöten täynnä, lähdetään pelloille tavanmukaiselle tarkastusretkelle. Pureva tuuli tempoo esille harmaalta taivaalta sadekuuroja ja kylmiä viimoja, samalla kuin Äänisen aallot lyövät päin mallitalon rantoja, saaden kulkijat itseään syksysään kylmässä puistattelemaan.