"Olette kadehdittavan terve", kehui hän, "ruumiillisesti ei Teiltä puutu mitään. Koettakaa ilahduttaa itseänne lukemisella tahi soitolla."
"Työssäni tulen lukeneeksi päivittäin joukon uusia asioita."
"Jokatapauksessa täytyy Teidän suoda itsellenne liikettä raittiissa ilmassa."
"Juoksen päivittäin kolme neljä tuntia, lupa-aikoina vähintäin kaksi kertaa enemmän."
"Silloin täytyy Teidän pakoittaa itsenne hakemaan ihmisten seuraa.
Teistähän voi pian tulla suoranainen ihmisvihaaja."
"Mitä siitä olisi hyötyä?"
"Paljo. Kuta suurempi Teidän haluttomuutenne on seurusteluun, sitä enemmän täytyy Teidän pakoittaa itsenne ihmisiä näkemään. Teidän tilanne ei ole vielä mitään sairautta eikä näytä vaaralliselta; mutta ellette lakkaa noin vaan välinpitämättömästi nahjustelemasta, saatatte kyllä lopuksi kadottaa tasapainonne."
Lääkäri oli ymmärtäväinen ja hyväntahtoinen mies. Kohtelin häntä väärin. Hän esitti minut eräälle oppineelle, jonka kodissa seurusteltiin paljo ja jossa vallitsi jonkunmoinen henkevä ja kirjallinen elämä. Menin sinne. Nimeni tunnettiin, kohteliaita, melkeinpä sydämellisiä oltiin, kävin siellä usein sen jälkeen.
Kerran saavuin sinne kylmänä syksy-iltana. Tapasin siellä nuoren historianharrastajan sekä hyvin solakan, tummaverisen neidon. Neito hoiteli teekeittiötä, puhui paljon ja puhutteli pisteliäästi historianharrastajaa. Välillä soitti hän hiukan pianoa. Sitten kertoi hän minulle lukeneensa satiirini, mutta pitäneensä niistä aivan vähän. Hän oli minusta viisas, vähän liiankin viisas, ja pian menin kotiin.
Sillävälin oli vähitellen saatu selville, että istuskelin paljo kapakoissa ja olin oikeastaan salajuoppo. Se ei minua kummastuttanut, sillä olihan juoruaminen juuri akatemisissa piireissä miesten ja naisten keskuudessa suuressa kukoistuksessa. Seurusteluani ei tämä hävettävä huomio ollenkaan haitannut, teki minut vaan päinvastoin suositummaksi, sillä siihen aikaan oltiin juuri innostuneita kohtuuden aatteen ystäviä, herrat ja naiset kuuluivat kohtuuden ystäväin komiteoihin ja iloitsivat jokaisesta syntisestä, joka heidän käsiinsä joutui. Eräänä päivänä tapahtui ensimäinen kohtelias hyökkäys. Ravintolaelämän häpeä, alkoholismin kirous ja kaikki nuo terveydelliseltä, siveelliseltä ja yhteiskunnalliselta kannalta kamalat epäkohdat lajiteltiin silmieni eteen ja minut pyydettiin saapumaan erääseen kohtuuden ystäväin illanviettoon. Olin aivan hämmästyksissäni, sillä sellaisista yhdistyksistä ja pyrkimyksistä oli minulla tuskin ollut siihen saakka aavistustakaan. Yhdistyksen kokous, ohjelmassa soittoa ja yleensä uskonnollista makua, oli minusta tuskastuttavan koomillinen, enkä tätä mielipidettäni salannutkaan. Viikkokausia ahdisteltiin minua mitä ystävällisimmän tunkeilevasti, asia oli minusta jo äärimmäisen ikävä, ja kun eräänä iltana minulle taas veisattiin samaa virttä ja kaihoten toivottiin kääntymystäni, masentuivat voimani ja pyysin ankarasti, että korviani säästettäisiin moiselta lorulta. Tuo nuori neito sattui olemaan saapuvilla. Hän kuunteli minua tarkkaavaisesti ja sanoi vallan sydämellisesti: "Hyvä!" — Olin kuitenkin liian huonolla tuulella sitä sen enempää huomatakseni.