»Se on mies, joka vie vaatimuksen.»
»Vie—Boleslavilleko?»
»Kellekäs muulle!»
»Saarelleko?
»Saarelle, niin.»
»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty ihminen uskaltaisi saarelle mennä? Tiedäthän toki että sinne on asetettu sudenrautoja, miinoja ja herra tiesi mitä kaikkia muita murha-aseita joka askeleelle.—Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja lynkkää vielä tänä päivänäkin, kerran sudenraudoissa kökötettyään—mutta elä puhu siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla ilmi, että Hackelberg on kuunaan käynyt saarella. Kuten sanottu, ketään et saa kehottaa sinne menemään, ja kuka muuten lähteekään niin vaarallisen ihmisen kanssa tekemisiin? Siitä ei hyödy mitään, poikaseni.»
»Oh, kyllä hän saa vielä nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan kiristäen.
Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti hän suippolasin piparmynttiviinalla ja tarjosi sen pojalleen.
»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se kyllä sinut asettaa.» Felix joi.
»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; ehkäpä tässä yön varrella keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta kunniantunnostasi.—Hyvää yötä, Felix.»