Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä suuttumukseksi ja lisäsi pelokkaasti: »Pappilan neiti, tarkotan!»

»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin pidättäen itseään. »Mene maata!»

Tänä yönä taisteli Boleslav kovan taistelun.

Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja puhdas kuva tahraantunut, kun hänen katseensa oli mielihyvällä viivähtänyt tässä naishylyssä.

Ja tahraantunut oli hän itsekin hyväilevästä kosketuksestaan.

Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha.

Ennen kaikkea oli hänen päästävä selvyyteen Helenan suhteen, jotta tuntisi itsensä vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja masentavaa epätoivoa vastaan.

Ja niin hän kiirehti uutta päätöstään, että hän nousi keskellä yötä pannakseen sen toimeen.

Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, jossa vakuutti ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, että Helena antaisi tiedon, tahtoiko hän seisoa hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen aikanakin ja saisiko hän taistella hänet voittaakseen—taivaan ja helvetin uhmallakin.