»Sen täytyy jäädä, herra, muuten—»
»Mene sitten!».
»Hyvää yötä, herra!»
»Hyvää yötä!» Mutta vielä kerran huusi Boleslav hänet takaisin.
»Sano minulle ensin, miksi äsken niin nyyhkytit.»
Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta onnesta.
»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi hän.
»En ollenkaan.»
»Minä kun pelkäsin, ettette enää laisinkaan palaisi.»—Sitten kääntyi hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät yöhön.—
Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, joka jo kotvan aikaa oli värisyttävänä tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa.