Sitten tuntui hänestä hätäilynsä naurettavalta. Olihan tyttö taivallellut kuuden talven myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan joutunut onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri tänään— —
Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän ääreen ja kirjotti vapisevin käsin lahjotuskirjan. Numeroluvussa, jota se koski, oli kolme nollaa—Regina saattoi olla tyytyväinen.
Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja sentään näytti jo yö olevan tulossa.
Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin kotona. Ainakin Kissanportaalle tahtoi hän mennä tyttöä tähystelemään.
Portaalla täytyi hänen pitää lujasti käsipuusta kiinni, jottei myrsky tempaisi häntä alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. Jäällä syvällä hänen allaan karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi hänen eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, jotka seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois jättääkseen sijaa toisille. Pyhän neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa silmien eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan.
Ja äkkiä näkyi harmaasta hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja hoippuen lähemmäksi.
»Regina! Luojan kiitos!»
Boleslav oli vähällä rientää tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti hänen jäsenensä ja ajoi veren sydämeen.
Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti Reginaa, oli tämä eilen seisonut tähystellen hämärään, huolissaan hänen tähtensä, kuten hän nyt Reginan tähden.
Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi hänen pujahtaa pensaikkoon, jottei Regina häntä näkisi, mutta samassa alkoi häntä hävettää tämä häveliäisyytensä ja hän astui portaalle tyttöä vastaan.