Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti hänet huoneeseen.
»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut päähäsi, lapsi?»
»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, kun saavuin sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti minusta niin kauniilta, ajattelin: Hänelläkin täytyy olla joulukuusensa, jotta hän tietäisi, että joku hänestäkin huolehtii.—Ja sitten pyysin nähdä, miten omenia kullataan, ostin niitä koko joukon ja kynttilöitä myös, ja otin säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.»
»Ja kuka antoi sinulle sen? »
»Sen taitoin metsän reunasta kotia lähetessäni.»
»Keskellä myrskyä?»
Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet tuulen puhallukset, herra, eivät tee minulle mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, kuinka kauniisti se palaa ja kuinka pyhältä se näyttää! Eikö se todellakin ole aivan pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli tuoda tänne.»
Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen kiitossanaa väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, sillä hän pelkäsi tulevansa liian sydämelliseksi.
Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. »Miksi puhutte niin, herra?» sanoi hän rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu teidän rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain köyhä tyttö—muuten—oh—muuten!» Ja hän pani kätensä päälaelleen ristiin.
Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta näkisit, että minäkin olen ajatellut sinun jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle paperin.