Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja ihmeissään, ikäänkuin ei olisi häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin vilkaisi hän ensi kerran tytön sieluun, kun viini oli päästänyt tämän kielen siteistään. Nyt selvisi hänelle moni seikka, joka ennen oli hänestä tuntunut tytössä käsittämättömältä.
»Onnellinen olento», jupisi hän.
»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten kyynäspäällään pöytään katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun vaatien, »Kun saan näin istua täällä kanssanne ja juoda viiniä ja minua kohdellaan kuin ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... Minä en sitä usko! Olen liian huono tyttö... Ja oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... Helvetissä on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen pirunsikiö, enkä minä sitä ollenkaan pannut pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä olin paholainen ja Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti laitettu laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt aivan ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja ruusunpunainen ja silmät niin siniset ja kädet aina ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... oli hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän ... ruususaippualle ...»
Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi hämärästi alentavansa itsensä ja lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen naikkosen puhua Helenasta kuin vertaisestaan.
»Lakkaa!» huudahti hän käheästi.
Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys olivat hänet äkkiä saaneet valtaansa. Hän lepäsi tuolille ojentuneena, pää selkänojan varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.—Kuin mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa hurmauksessaan.—
Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten myrskyn puuskatkin ulkona.
»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän ja joi. Hän tahtoi herättää Reginan, lähettää hänet keittiöönsä, mutta ei kyennyt irrottamaan hänestä katsettaan. Ja vähitellen hän tuli leppeämmälle tuulelle.
»Hän ei tarkottanut sillä pahaa»,—ajatteli hän ja puristi käsiään yhteen astuen aivan Reginan luo. »Tämähän on viime kerta, kun hän istuu täällä sisällä luonani, ja huomenna on kaikki unhotettu. Huomenesta lähtien saa hän minussa nähdä ainoastaan herransa.
Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli aikonut tytöltä kysyä.—»Hyvä näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi tärvellä jouluyötänsä. Toisella kertaa.»