Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli häntä. Mutta häntä oli mahdoton saada hereille.
Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen hänet vuoteeseen.—Regina huokasi syvään, kietoi kätensä Boleslavin kaulaan ja laski päänsä hänen olalleen.
Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava naisruumis, joka häneen nojasi, teki hänet levottomaksi.—Puoleksi kantaen, puoleksi laahaten vei hän Reginan lattian poikki.—Tytön hengitys hiveli hänen kasvojaan viehkeän lämpimänä ... hiussuortuvat hipoivat hänen kaulaansa.
Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili tämä käsillään ilmaa ikäänkuin ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen mukanaan.
Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti ikäänkuin varjostimeksi itsensä ja tytön välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän.
Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa.
Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. Ulkona riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja ja salpoja.
Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän kuunteli nukkuvan naisen hengitystä, ja hänen rintansa kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön pimeydessä.