»Tähän naiseen on siis pappi minut tänään parittanut kirouksellaan», ajatteli Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. Kuinka omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli tuleva osaksi hänen elämästään, oli vanhus sanonut. Tämä nainen,—miksi juuri tämä? »Onhan kirouskin jonkinlainen vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy sen varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä oikeus taivaan ja maailman edessä.»
Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen kielletyn alueen ympärillä, jonka ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat olivat lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet herra», toisti hän yksikseen, »hän on palvelustyttö, vieläpä vain orjatar, ja silleen täytyy sen jäädä.»
Muuten oli selvää, että koston työhön oli vielä tänään ryhdyttävä.—
Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen pullon pöytään. Sitten nouti hän pulpetiltaan kynän ja paperia ja osotti tytölle paikan, jossa tämä oli istunut jouluaattoon saakka.
Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän oli siitä pitäen saanut aina maatapanoonsa asti istua eteisessä tulisijan ääressä.
»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, Regina», alotti Boleslav. »Vastaa lyhyeen ja tarkasti jokaiseen kysymykseeni.»
Regina hätkähti silminnähtävästi. »Kyllä, herra», kuiskasi hän.
»Juo, se päästää kielesi siteistään.» Regina totteli, mutta viini näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä pelkoa ja vastenmielisyyttä.
»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit ranskalaiset Kissanportaan yli.—Oliko linnassa ketään, joka tiesi tästä retkestä?»
»Ei, herra.»