»Niin paljo kuin siitä muistat.»
»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?»
»Kaikki.»
»Herra ... sitä en voi!» Kuten hengenhädissään päästi hän tämän huudahduksen suustaan.
»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin ponnahtanut pystyyn ja mittaili häntä silmät selällään.
Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen teille aina—ollut kuuliainen, herra... En ole koskaan mukissut eikä mikään ole ollut minusta liian vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja jos sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti paikalla... Mutta tätä yhtä älkää vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni pohjasta.»
Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. Hän oli niin tottunut tämän ehdottomaan kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää tätä yhtäkkiä leimahtanutta vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis lopussa ... se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!—Eikö tämä nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? Eikö hän ollut myynyt itseänsä ruumiineen ja sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt hän yhtäkkiä tahtoi pitää oman päänsä?
Veri syöksähti hänen päähänsä. Hänen silmänsä pullistuivat.
»Sinun täytyy— — —sinun täytyy heti paikalla!»
Regina painautui seinää vasten. Hänen silmänsä kiiluivat pimeästä Boleslavia kohden kuin ahdistetun villikissan silmät.—»En tee sitä», tenäsi hän.